Riko hiljaisuus, älä urheilua

Julkaistu: 21.03.2022 Julkaisija: Anu Mäkinen

Ihmisoikeusliitto on aloittanut jo pari vuotta sitten Älä riko urheilua - kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on ollut tuoda rohkeasti esille urheilun ihmisoikeuskysymyksiä Suomessa. Kampanjan viesti on, että ihmisoikeudet kuuluvat urheilun ytimeen. Ihmisoikeusongelmia on sekä urheilun rakenteissa että tavallisissa arjen tilanteissa.

Tänä keväänä kerhomme aloitteesta kampanjan materiaaleihin lisättiin myös mainintoja erotuomariuteen liittyen. Erotuomari on myös yhtälailla osa urheilutapahtumaa aivan kuten urheilija, toimitsija tai muu toimihenkilö. Lajista riippuen erotuomari usein kohtaa epäasiallista käytöstä esim. huutelun muodossa.

Joissakin lajeissa tämä on muuttunut normaaliksi tavaksi käyttäytyä, minkä haluamme omalta osaltamme nyt nostaa keskusteluun. Erotuomarit kohtaavat ottelutapahtumissa esimerkiksi ikään ja sukupuoleen liittyviä ennakkoluuloja sekä rasismia.

Yhdessä salibandypelissä erotuomaripari tekee kymmeniä ellei jopa satoja ratkaisuja nopealla tahdilla. Tilanteet voivat näyttää erilaisilta eri suunnasta katsottuna. Asioita voi myös jäädä huomaamatta näköesteen vuoksi. Valitettavasti tämä asia unohtuu välillä niin pelaajilta, valmentajilta kuin katsojiltakin ja tämä tulee esiin epäasiallisena kommentointina. Erotuomarin kykyä tehdä oikeita ratkaisuja epäillään ja vihjaillaan asian johtuvan iästä tai sukupuolesta. Myös etnistä alkuperää saatetaan kommentoida rasistisesti. Tuomarin ulkoista habitusta saatetaan muutoinkin ruotia halventavasti, vaikka ulkonäöllä ei ole suoranaista vaikutusta erotuomarin kykyyn toimia tehtävässään.

Asiatonta käytöstä tapahtuu pelin aikana ja sen jälkeen. Epäasiallisen puheen lisäksi erotuomarit ovat kokeneet eri tasoista sanallista uhkailua. Myös fyysistä koskemattomuutta on rikottu esimerkiksi heittämällä katsomosta erotuomaria oluttölkillä.

Haastamme mukaan salibandyn eri toimijoita käymään keskustelua ihmisoikeuksien toteutumisesta lajissamme ihan kaikkien osapuolten osalta. Lisätietoja kampanjasta: https://alarikourheilua.fi.

Katja Karjalainen
Puheenjohtaja