Lähes kymmenen kysymystä: Jonna Ryönänkoski

Julkaistu: 11.12.2019 Julkaisija: Anu Mäkinen

Vuoden viimeisessä erotuomariesittelyssä esittelemme nuorella iällä erotuomariuransa aloittaneen Jonna Ryönänkosken. Jonna toimii tuomaroinnin lisäksi erotuomarikouluttajana ja hänet voi pongata tuomaroimassa alueemme peruspelejä ollen kuitenkin myös osa alueellista ja valtakunnallista talenttiryhmää.

1. Salibandyerotuomariurani alkoi...
Vuonna 2013 ollessani 12-vuotias.

2. Erotuomaroinnissa parasta on...
Paineen alla onnistuminen, itsensä haastaminen ja kehityksen huomaaminen. Toki unohtamatta ihania kollegoita ja uusia tuttavuuksia!

3. Minusta tekee hyvän erotuomarin...
Positiivinen, ulospäinsuuntautunut ja rento olemukseni sekä motivaationi kehittyä.

4. Salibandykentiltä mieleeni on jäänyt tilanne, jossa...
Annoin F2-poikia tuomaroidessani pelaajalle PR3... Ja kerran kaaduin komeasti ja sain aplodit. :D Toisaalta muistan myös pienen pelaajanalun kerran pyytäneen minua sitomaan tämän kengännauhat, kun hän ei itse vielä osannut. Tuli kiittämään vielä erikseen pelin jälkeen, kyllähän siinä sydän suli. :')

5. Erotuomarius on harrastuksena...
Todella palkitsevaa. Saa olla osana kehittämässä lajia ja pelaajia. Saa ottaa vastuuta ja oppia samalla paljon uutta itsestään. Saa kohdata paljon erilaisia ihmisiä ja nähdä pintaraapaisun työelämästä.

6. Suosikkiurheilujoukkueeni on...
Ehdottomasti jo edesmennyt LoSB Tinakengät. Joukkue, jonka mukana sain kulkea ja kehittyä monta vuotta, ja jonka myötä salibandystä tuli iso ja tärkeä osa minua.

7. Salibandykenttien ulkopuolella minä...
Olen sosiaalinen lukio-opiskelija, oppilaskunnan hallituksen jäsen, isosisko, tyttöystävä, tytär, kaveri... Joka rakastaa jäätelöä. :D

8. USBEK:a voi kuvailla termeillä:
"me", "yhteiset tapahtumat", "kesäturnaukset".

9. Jos USBEK olisi laulu, niin se olisi...
Varmaankin "Dirlanda" https://www.youtube.com/watch?v=LK3G4pyEMQs