Erotuomaripalkkioneuvottelut tulleet päätökseen

Julkaistu: 03.07.2026 Julkaisija: USBEK Tiedotus

Kolmivuotisen palkkiosopimuksen päättyessä oli jälleen aika erotuomarikerhojen ja Salibandyliiton istua saman pöydän ääreen. Erotuomarikerhot valitsivat tällä kertaa neuvottelijat Uudenmaan, Pohjanmaan, Lahden ja Länsirannikon erotuomarikerhoista. Neuvottelut alkoivat loppukeväästä ja saatiin päätökseen juhannusviikolla. Myös pääsarjaerotuomarikerhot kävivät omat palkkioneuvottelunsa. Salibandyliiton puolelta neuvotteluprosessissa olivat mukana erotuomaripäällikkö, kilpailujohtaja sekä toiminnanjohtaja.

Erotuomarikerhot olivat neuvottelemassa palkkioista ja matkustuskorvauksista alueellisiin turnauksiin, sekä niihin yksittäisiin peleihin, jotka eivät kuulu pääsarjatuomareidelle. Tällä kertaa neuvotteluissa oli pääpainopiste saada matkakorvaukset samalle tasolle pääsarjatuomareiden kanssa, minkä vuoksi palkkiokorotukset olivat hyvinkin maltillisia.

"Aiemmista palkkioneuvotteluista poiketen tällä kertaa haluttiin palkkiokorotukset jo sopimuksen alkupuolelle, eikä viimeisiin vuosiin. Matkakorvausten yhtenäistäminen tapahtuu portaittain siten, että alue-erotuomareiden matkakorvauksia nostetaan asteittain ja 1.1.2028 alkaen kaikki tuomarit saavat samat kilometrikorvaukset," kertoo USBEK:n edustajana neuvotteluissa ollut puheenjohtaja Katja Karjalainen.

Neuvottelut käytiin hyvässä hengessä ja rivakkaan rahtiin. Kilpailusääntöihin on jo päivitetty sovitut palkkiot kauden 2026-2027 osalta. Nyt sovittu sopimus kattaa siis kaudet 26-27, 27-28 ja 28-29. Sopimuskauden aikana luoduista mahdollisista uusien pelimuotojen palkkioista käydään neuvottelut aina tapauskohtaisesti.

Salibandyliiton uutinen aiheesta.

Lisätiedot neuvotteluista: puheenjohtaja@usbek.fi.